Työ ja perhe samassa elämässä?

Olin seuraamassa keskustelua perheystävällisestä työpaikasta otsikolla OMG, nyt on ruuhkavuodet! Tilaisuus pidettiin Puuvillan puistossa klo 14.00-15.15. Mukana keskustelussa olivat Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä, lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila, Satakunnan Osuuskaupan toimitusjohtaja Harri Tuomi sekä Radio Helsingin päätoimittaja Maria Veitola sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon toimiessa juontajana.

Mitään uutta ja ihmeellistä teemasta ei saatu irti, mutta sitäkin enemmän tuotiin esille esimerkkejä ja kokemuksia käytännön elämästä. Tärkeä seikka keskustelussa oli myös se, että perhe ei tarkoita aina lapsiperhettä ja ruuhkavuosia voi olla monen ikäisilläkin, myös esimerkiksi omia vanhempiaan hoitavilla työntekijöillä.

Tosiasia kuitenkin on, että yhdessä elämässäkään ei yksi ihminen kaikkea ehdi eikä kaikkea voi kerralla saada. On hankala luoda uraa ja omistautua perheelle, kun vuorokaudessa on joka tapauksessa vain 24 tuntia ja monesta työstä voi olla henkisesti vaikea päästä irti vaikka olisikin vapaalla. Mielestäni pitäisi enemmän miettiä, onko pienten lasten vanhempien todella palattava niin aikaisin työelämään kokoaikaisesti? Aika moni vanhempi sanoo, että oli "pakko" palata töihin.. Mikä olisi kussakin perheessä se pienin työssäkäyntimäärä (= menetetty yhteinen perheaika), jonka palkalla tulisi kuitenkin toimeen?

Vaikka useampikin panelisti hehkutti ihanaa puolisoaan, joka mahdollistaa oman työssäkäynnin, on lopputulos kuitenkin heille itselleen suurin menetys. Mikään ura tai työ ei voi olla kiinnostavampi kuin omat lapset. Parhaita päätöksiä omassa elämässäni ovat olleet juuri ne, jotka ovat tuoneet enemmän aikaa olla lasteni kanssa ja näin meni sivu suun mm. valtion virka. Peruin juuri päiväkotipaikan 2-vuotiaalta tyttäreltäni, koska haluan viettää hänen kanssaan päivässä enemmän aikaa kuin pari tuntia. Ja koska ei ole vakituista työpaikkaa, voin ottaa vastaan vain itselleni ja perheelleni sopivan määrän työtä esimerkiksi silloin, kun miehelläni on vapaata.

Toinen asia mistä toivoisin yleistä keskustelua enemmänkin on se, miten paljon lapsia voisi ottaa mukaan esimerkiksi työpaikalle ja toisaalta myös muihin omiin tilaisuuksiin ja menoihin. Kuten panelistitkin toivat esiin, on erilaista esimerkiksi lähteä toiseen kaupunkiin työkeikalle, kun perhe on mukana vaikka työpäivän aikana heitä ei näkisikään. Itse kuljen aika paljon tyttöjeni kanssa hoitamassa asioita jne., ja itse vain mietin, kärsiikö joku muu lasten vauhdikkaasta menosta. Parhaimmillaanhan työn ja perheen yhteensovittaminen olisikin mielestäni sellaista, että molemmat voivat olla nimenomaan yhtäkin aikaa läsnä, ihan oikeasti.