Viisi erää energiasta jäi ratkaisemattomaksi

Energiaottelu Olli Rehn vastaan muut jäi ratkaisemattomaksi vaikka Rehn julistettiin voittajaksi tekstiviestiäänin 3-1. Tilaisuuden otsikossa sana energia tarkoitti lähinnä sähköenergiaa, muusta puhuttiin lähinnä sivulauseissa.

Paneliankosken Voima Oy:n Kimmo Nurminen ja Rehn olivat liikuttavan samanmielisiä, eikä varsinaista keskustelua saatikka ottelua ei syntynyt. Antti Rinne muisteli  elinkeinoministerin kanssa nuoruuttaan, jolloin he 70-luvulla rinta rinnan vapauttivat Etelä-Afrikan apartheidistä ja kaatoivat Chilen sotilasjuntan. Jalkapallo on myös kummankin sydäntä lähellä. Siinä ne tärkeimmät, muistakin asioista oltiin liikuttavan yksimielisiä.

Antero Vartia julistettiin oman eränsä voittajaksi paikallisin äänin, tosin se vähän kummastutti satunnaista tarkkaija, mutta hyvä erä sikses. Antoi ainakin kommentoitavaa. Anteron viesti ministerille oli se, että pitää laatia kieltolaki. Laki joka kieltää nestemäistä polttoainetta käyttävien autojen myynnin Suomessa jo  ennen vuotta 2030. Antero oli käynyt Norjassa ja oli otettu siitä mitä Norjassa on tehty. Jokainen  voi vapaasti valita millaisella autolla ajaa koska, sähköautot ovat verovapaita, ei peritä ruuhka- eikä pysäköintimaksuja jne. Nykyisin Norjassa näkee vain uusia sähköautoja.  Biopolttoaineet ovat vain ylimenokauden ratkaisu ja vain pääasiassa Suomen kotimarkkinoilla, koska muualla mailmassa ei ole sellaisia raakaaine varantoja kuin suomessa. Omassa ottelussaan Antti Rinne heitti että on sitä muutkin matkustelut ja Hollannissa Nesteen jalostamossa oli huikeat varannot. Täytyy muistaa myös että Norjalla on lähes 750 miljardin Euron öljyrahasto tukemassa sinisiä ajatuksia. Anteron mielestä kuitenkin biopolttoaineiden teknologia ei ole vientituote, mutta sähköön perustuva teknologia on. Tästä voidaan olla montaa mieltä.

Tässä tulee kuitenkin ratkaistavaksi melko vaikea yhtälö, etten sanoisi epäyhtälö, johon ratkaisua ei ole. Kolme miljoonaa sähköautoa lisää sähkön kulutusta usealla kymmenellä prosentilla. Tosin myös kulutus vähenee, koska ajosuorite tankkausten välillä lyhenee merkittävästi ja varikkopysähdykset  pitenevät. Norjassa tämä ei ole ongelma, koska kerralla ajettavat matkat ovat huomattavasti lyhyempiä. Norjan koko tieverkko on alle 100 000 km ja Suomen  lähes viisinkertainen. Kun samaan aikaan myös ydinvoima on ylimenokauden tuote, josta halutaan pikaisesti eroon sähköntuotanto laskee n. 40 %. Jo tänään sähköstä tuodaan 20 % ulkoa ja osa sitä Rosatomin tai MinAtomin tai Neuvostoliiton ydinteollisuusministeriön teknologialla tuotettua. Se siitä Hanhiluodon huoltovarmuusriskistä. Tosin tänään Yle raportoi että Rosatom saattaa joutu pakotelistlle Krimin hankkeidensa takia. Tämä tuskin on edes hidaste Hanhiluodon hankkeelle, jos kaikki muut asiat ovat kunnossa. Kun uusi kevät koittaa pakotteet ovat vain paha muisto.

Keskustelussa otettiin esille yksi tärkeä asia ja se on pohjois-Ruotsin ja pohjois Suomen välinen runkoverkko sähkön siirtoon. Liikenisiko turhasta tuulivoiman tukemisesta muutama kymmenen tai sata miljoonaa oikein järkeväänkin hankkeeseen ?