Poliitikko ei ole ammatti

Puoluejohtajien lämminhenkisessä sanailussa oltiin yksimielisen huolestuneita politiikan harmaantumisesta, eli siitä, ettei nuoria kiinnosta politiikkaan mukaantulo. Laanisen sanoja lainatakseni politiikan arvostus on rapautunut. Vaikka lähes jokaisella meistä on mielipide ja näkemys politiikkaan ja se kiinnostaa, harva haluaa lähteä kusitolpaksi oikeasti päättämään asioista. Vasta, kun ihminen kokee jonkin asian itselleen riittävän tärkeäksi, päättää hän toimia. Usein tällaisesta lähtökohdasta mukaan lähtevä jää kuitenkin "projektipoliitikoksi". Nopeasti huomataan, ettei se oma asia etenekään heti ja suoraviivaisesti. Nopeasti myös projektipoliitikko huomaa, että pitäisi päättää myös sellaisista asioista, jotka ei ole lähellä itseä, tai ei vaan kiinnosta. Ensimmäinen asia, joka pitää muistaa on, että politiikka on pitkäjänteistä, pitkänmatkan juoksua, ei pikamatkoja useinkaan, jos lainkaan. Politiikka on verkostoitumista ja yhteispeliä, yksin ei kukaan pärjää.
Keskustelussa heitettiin ilmoille politiikan viemisen kouluihin. Keskustelijat menivät vipuun tuossa. Politiikka on kouluissa. Yhtälailla kuin vaikka kuntapäättäjät, päättävät (ohjatusti, toki) opiilaskuntien hallituksiin demokraattisesti valitut oppilaat yhteisistä asioista.
Poliitikko ei ole ammatti, se on luottamustehtävä. Aivan samalla tavalla oppilaskuntien hallituksen jäsenet ovat luottamustehtävässä. Politiikka on jo kouluissa, kaikki eivät halua ottaa vastuuta vastaan, mutta kertovat kyllä mielipiteensä vaikka luokkaretken kohteesta. Varsinkin, jos se ei miellytä.
Viisaita sanoja puoluesihteereiltä kuitenkin. Minuakin mietityttää politiikan harmaantuminen.