Ukrainan varjo ulottuu Suomeen

Ukrainan sotaa ja sen ratkaisuja pohdittiin kaupungintalon puistossa. Venäjän asiantuntija Jarmo Mäkelä alusti erinomaisesti ja soimi samalla myös journalistejakin. Oivallinen jännite kestikin tilaisuuden loppuun asti, jota yleisö seurasi hiiskumatta. Keskustelu voi olla kiinnostava ilman vastakkainasetteluakin. Paneelisteina olivat Etyjin yleiskokouksen pj Ilkka Kanerva ja Ylen kirjeenvaihtaja Kerstin Kronvall sekä Ville Brummer CMI:stä joka on paremmin tunnettu presidentti Ahtisaaresta. Ukrainan sodan ratkaisun pohjaksi on haikailtu Minskin rauhasopimusta joka sisältää alueellisen itsehallinnon määräajaksi, mielestäni juuri se on hatara perusta ja tuleva sisäpoliittinen ongelma. Sillä jo ennestään heikon hallinnon maassa, Itä-Ukrainassa, omassa keinotekoisessa ”valtiossaan” isännöivät palkkasoturit eivät kykene hallinnoimaan korkeintaan kuin nimellisesti. Itsehallinnon toteuduttua voidaan tulevaisuus ennustaa, entistäkin läheisempi yhteys Venäjään josta todelliset vallankäyttäjät tulisivat, mahdollisesti lume-kansanäänestys ja liittyminen Venäjään, tämä kaikki vaikka muusta olisikin sovittu. Keskustelussa tuli ilmi se että niin paljon rauhansopimuksessa tavoiteltiin yhdellä kertaa ja luvattiin, mikä minusta oli hämmästyttävää. Siinä lienee ollut Eu:n toimijoilla merkittävä rooli, presidentti Porosenkon ja Kiovan ihmetellessä. Pysyvä tulitauon tulisi olla ensimmäinen tavoite. Kanerva kertoi että länsi ei tule antamaan provokaatiokorttia Venäjälle. Tämä tarkoittanee mitään isompaa aktiivista aseellista apua Ukrainalle. Venäjä on sekaantunut Ukrainan asioihin jo pitkään ja siten estänyt tietoisesti sen kehittymistä joten aseellinen apu sodan tarpeisiin on myöhäistä ja ei ole ratkaisu. Humanitaarinen apu Ukrainaan on oikea lääke, mitä länsi voi jakaa. Lukuisat rauhanomaiset pyrkimykset muuttaa maan hallintoa ja politiikkaa myönteisemmäksi osoittavat että ukrainalaiset ovat oikealla asialla mutta eivät ole vielä onnistuneet. Länsi ei saa painostaa Ukrainaa luovuttamaan alueita Venäjälle, jotta myönteinen yhteys säilyy. Venäjän provokaatioita Ukrainan nykyhallinnon kaatamiseksi tulee varmasti, millä tavalla, se jää nähtäväksi. Kalle Könkkölä oli paikalla katsojana ja oli huolestunut vammaisten ja vanhusten asemasta siellä. Kun astumme heidän asemaansa miehitetyillä alueilla tai pakolaisina niin ymmärrämme tällaisen kriisin kipeyden. Voi sanoa että kykenevät ovat paenneet ja paikalle jääneet sanovat että aivan sama kuka hallitsee kunhan tappaminen loppuu. Osa Ukrainalaisista sotii pienessä 60000 miehen armeijassa. Kiitokset panelisteille kuulumisista Ukrainasta.