Teslavetoisesti sähköautoihin

 

Päästösopimukset eivät saa yksin ohjata liikennepolitiikkaa kuten eivät saisi energiapolitiikkaakaan. Keskivertoautoilija tutustuu noin 10 vuoden päästä nykyratkaisuihin, mutta toimii autoillessaan yhteiskunnan muidenkin  toimintojen rahoittajana joten sanansija pitää antaa hänellekin. Energiateollisuus Ry:n lobbaustilaisuuteen oli saatu nykyisen liikenne- ja viestintäministeri Bernerin lisäksi peräti kaksi entistä ministeriä. Pitkälti päästösopimusten ohjaamana Suomi muun EU:n tapaan ja ohjaamana pyrkii tuomaan tavalla tai toisella ”päästöttömiksi” mainostetut sähköautot laajemmin markkinoille ja nyt sähköntuottajat pyrkivät saamaan oman osansa tukipotista. Nyttemmin aiemmin aivan muista rakennetut erilaiset veroasteet ja muut käytännöt arvioidaan ääriajattelussa jopa epäsuoraksi tueksi fossiilisille polttoaineille. Puuvillan tilaisuudessa Merja Kyllönen kertoi sellaisia tukilukuja että hirvitti. Kyseessä lienee ääritulkinta jossa eniten verotetun energiamuodon kalleinta tasoa matalammat katsotaan epäsuoraksi tueksi. Tämän lisäksi tueksi voidaan lukea esim ilmainen pysäköinti tai vaikkapa työmatkavähennys.

Tavallinen autoa käyttävä ei voi maksaa enää yhtään enempää autoilustaan eikä liikkumisestaan. Mikäli ajatellaan nyt toimeenpantavan vielä joitain uusia tulonsiirtoja varakkaimpien uusien sähköautojen hankintaan tai latausverkon ja -verkon rakentamiseen niin toivottavasti jarrunpainajia eduskunnassa riittää. Liian suuria päästöharppauksia tavoiteltaessa totuus pyrkii lobbauksen huumassa unohtumaan, tästä esimerkkinä ovat puhe esim ydinvoiman päästöttömyydestä tai biopolttoaineista luotu mielikuva. Parhaimmillaan erinomainen ratkaisu mutta kehittyvissä maissa on tehty valtavasti tuhoa luonnolle ja ihmisten elinoloihin. Polttomoottori- ja diesel-tekniikka on kehittynyt paljon, mutta kulutustottumuksien ja -vaatimusten vuoksi aivan matalakulutteisiin autoihin ei ole menty, vaikka näiden muutoksilla voitaisiin siirtyä pienempiin ja kevyempiin autoihin erityisesti kaupunkiolosuhteissa joissa pienhiukkasvaikutuksetkin ovat suurimmat. Annetaan markkinoiden toimia, pyrkimyksenä myös liikenteen verotuksen alentaminen, tukia lisäämällä kumpikaan ei toteudu.