Perussuomalaisten EU-kanta selvä ja muuttumaton

EU:n lisäksi monia muita politiikan kysymyksiä puitiin. Ulkoministeri Timo Soini hyväntuulisena juonsi ja kyseli kansanedustajilta missä mennään. Paikalla oli myös pestissään pidättäytyvä puolustusministeri Jussi Niinistö. Saavutukset hallituksessa ja mediakentän kritiikin kohteet, tulivat perattua. Mm. monet toimet köyhempien ja huonompiosaisten hyväksi ovat jääneet lähes täysin huomiotta. Ulkoministeri Soini ihmetteli sitä mitä on tapahtunut kun vaaleja edeltäneellä ajalla mediaan ei uskottu mutta nyt myllytys on purrut ainakin jos galluppeja on uskominen. Onhan päivän selvää että aiemminkin negatiivisesti persuihin suhtautunut ei hallitusvastuun myötä kelkkaansa käännä, päinvastoin. Median hallitusvastaisuus, EU- ja maahanmuuttomyönteisyys on ilmiselvää ja tästä syystä PS tarjoaa oivan nylkemisen kohteen. Selvemmin kuin koskaan ennen, mediakenttä ajaa opposition asiaa. Aiempaa hallitusta kohdeltiin silkkihansikkain, massiivinen velkaantuminen ja toteutetut ja suunnitellut tulevien vuosien leikkaukset on ehkä aikanaan mainittu mutta vailla kohuotsikoita.

On helppo yhtyä Simon Elon kantaan että suuren luokan kysymyksistä olisi tarvittaessa äänestettävä, joita esim EU, Euro ja Nato ovat. Kansanedustaja Leena Meri oli huomannut saman että suitamme pyritään suitsia diktatuurimaiden tapaan siten ettei asioista voisi edes keskustella. Pelottelu ja esim paljolti kuvitteellisilla ennalta arvaamattomilla taloudellisilla seuraamuksilla uhkailu ei ole asiallista.

Perussuomalaisten hyvin kriittinen EU-kanta on kaikkien tiedossa, äänestyksiin tuskin kannattaa vielä lähteä ennenkuin tosiasiat ja tilannekuva on laajemmin levinnyt ja ymmärretty. Britannian tilannetta seurataan. Lienee selvää ettei yksikään päämedia lähde ajamaan EU- eikä euro-vastaista linjaa, olen usein sanonut että Suomi, ehkäpä juuri tämän vuoksi, eroaa viimeisenä maana jo hajonneesta liitosta. Se onkin hajoamassa, tämän syyt ovat asiaperusteisia, käsittämätön pankkituki-politiikka, elitistinen ylimielisyys - epädemokraattisuus sekä hallitsematon maahanmuutto-ongelma, nämä eivät kuulune yhdenkään jäsenvaltion päämääriin. Käytännössä tilanne on muutenkin se että tukea saavat maat suhtautuvat myönteisesti EU:hun, muut arvot ovat vielä taka-alalla. Rahalla ei kuitenkaan kaikkien mielipiteitä osteta. Kansalaistemme heikohko kielitaito on luonut muurin jonka yli huonot uutiset eivät Euroopan Unionista kantaudu kuin suodatettuna eurouskovaisten kautta. Ikävää on ollut viime aikoina huomata, että kuinka iso liittymisen syy aikanaan oli heikon kansallistunnon ja pelon omaavilla kansalaisilla pesäeron tekeminen Venäjään. Varmasti lähitulevaisuudessa, tavalla tai toisella, tulee tilanne uudelleen arvioitavaksi niin euron kuin EU:nkin suhteen.