Kyllä voi - asua sekä yrittää!

Kunnassa kolmipäiväiset bileet 10-12.7. ja Suomi-Areena 2015 keskustelu. Asukkaita 3.4 neliökilometrillä, väkeä kaikkiaan 1576. Siikainen! Juuri oikea paikka kysellä ”Voiko/ saako maalla asua ja yrittää ”.

Valtakunnassa on vallinnut vastakkainasettelun henki. Suurkaupunki- Suomi on nähty tulevaisuuden ja tuottavuuden pesäpaikkana. Muuta osaa maastamme on haluttu kohdella alhaisen tuottavuuden hylkymaana, jonka asuttuna pitämistä ei valtionosuuksilla pitäisi tukea. Joka niillä mailla tahtoo kuitenkin asua tehkööt sen omakustannushintaan!
Perinteinen – suorastaan raamatullinen - käsitys ja käytäntö on ollut, että vahvojen tulee kantaa heikkojen vajavuuksia. Vauraammat alueet kuten pääkaupunkiseutu ovat ottaneet/ olleet pakotettuja ottamaan taloudellista vastuuta huterammin pärjäävistä maan kolkista. Ihan samaa koetetaan vääntää Euroopan mittakaavassa, akuutisti nyt Kreikan kohdalla.
Vaasalainen professori Hannu Katajamäki näkee ajan kulkeneen ohi näennäisen vastakkainasettelun eetoksesta. Suomi tarvitsee vahvat kaupunkikeskuksensa, monipuoliset paikallisyhteisönsä ja moninaisiin yhteiskunnallisiin tarpeisiin vastaavan asutun ja hyvinvoivan maaseudun. On kysymys maan kokonaisedun turvaamisesta politiikalla ja arvovalinnoilla. Paikallisyhteisöille tulee luoda edellytyksiä kehittyä omista lähtökohdistaan. Koko Suomen voimavaroja tulee käyttää yhteisen hyvinvoinnin uudisrakentamiseen.
Konkreettisia toimia on luvassa meidän maaseudulla elävien ja yrittävien kansalaisten hyväksi. Haja-asutusalueiden jäteasetusta järkevöitetään mummonmökkien mittakaavaan sopivaksi. Kesäasuntojen muuttaminen talviasuttaviksi helpottuu. Kaksoiskuntalaisuutta eli mahdollisuutta olla kahden kunnan asukas selvitetään jälleen. Asia oli haudattuna pari vuotta. Vapaa-ajan asukkaat ovat kunnille taloudellisesti merkittävä tekijä. Onko siis viisasta sulkea heidät paikallisen päätöksenteon ulkopuolelle, moni käytännössä kuitenkin asuu kahta kotia ympärivuotisesti. Kaksoiskansalaisuuskin on todellisuutta suomalaisille. Kotikunnan roolin toivoisi yhä enemmän olevan paikallinen ihmisten yhteisö, jossa eletään ja toimintaa kehitetään kunnan ja lähiseudun lähtökohdista. Alkaisiko erilaisuuden sietoa löytyä yhä enemmän myös julkiselle puolelle, kaiken ei tarvitse mennä saman kaavan mukaan. Jokainen kunta saakoon myös omanlaisensa johtajat ja päättäjät, joilla on vilpitön tahto ja taito luoda edellytyksiä asukkaiden hyvinvoinnin, turvallisuuden ja osallisuuden vahvistumiselle.
Maaseudun eläjätkin tarvitsemme lähipalveluina monitaitoisia yrittäjiä, jotka osaavat ja joustavat. Vastauksena keskustelun kysymykseen: Maalla saa, voi ja pitää sekä asua että yrittää!