Voiko sana olla liian vapaa?

Mikaelsgårdenissa kokoonnuttiin tänään keskustelemaan aiheesta Hot mot minoriteter – hur ska medierna hantera yttrandefriheten? eli Vähemmistöihin kohdistuva uhkailu – miten median tulee suhtautua sananvapauteen? Tilaisuus oli kaksikielinen, mutta lähinnä vain tilaisuuden juontaja puhui välillä vähän suomea.

Paikalle oli saatu sekä suomen- että ruotsinkielisen median edustajia, joilla kaikilla oli jonkinlainen suhde molempiin kotimaisiin kieliin. Paula Salovaara Helsingin Sanomista kertoi olevansa täysin kaksikielinen. Micaela Röman Borgåbladetista totesi olevansa ruotsinkielinen, jonka perheessä puhutaan myös suomea. Mary Gestrin Yleisradiosta sanoi niin ikään olevansa ruotsinkielinen, mutta työkielenä käyttävänsä pääasiassa suomea. Vähiten suomenkieltä käyttäväksi osoittautui Jens Berg Hufvudstadsbladetista, joka myönsi kirjoittaneensa yhden lehtijutun ralliautoilija Marcus Grönholmista suomeksi. Ohjelman vetäjänä toimi suomenkielinen, Suomi on ruotsalainen –sarjan juontaja Juhani Seppänen sujuvalla kouluruotsilla.

Kuuleminen kaikuisassa tilassa ja vieraan kielen kuullun ymmärtäminen eivät ole aina täydellistä. Vasta kotiin palattuani tajusin hänen olevan se lääkäri, joka kirjoitti pari vuotta sitten lukemani mainion kirjan Selvästi juovuksissa. Kuulin keskustelun aikana Seppäsen sanovan olevansa opettaja - läkare tai lärare, aina ei arvaus voi osua ihan kohdalleen. Toimittajaksi tituleeratun ihmisen otaksuu enemmänkin olevan opettaja kuin lääkäri. Onneksi nykyään asioita voi tarkistaa Googlesta.

Tälläkin kertaa oli mielenkiintoista havaita, kuinka erilaisista lähtökohdissa suomalaisissa perheissä ja työpaikoilla kahden kotimaisen kielen kanssa eletään ja tullaan toimeen. Mielenkiintoista lisäväriä keskusteluun antoivat yleisökysymysten tekijät, joista yksi oli täysin ruotsalainen ja toinen maahanmuuttaja, joka vasta täällä oli opetellut ruotsinkielen muttei suomea.

Erilaiset vihakirjoitukset ovat lisääntyneet mediassa. Kirjoittaminen internetissä erilaisille kommentointipalstoille lehtijuttujen tai kolumnien yhteyteen on helppoa. Myös sosiaalisessa mediassa voi kuka tahansa kirjoittaa julki mielipiteitään. Kynnys kirjoittaa on tullut viime vuosina helpommaksi. Aikana, jolloin lehdillä ei ollut internetisivuja, palautetta saatiin kirjeitse. Toimitukseen tuli palautetta silloinkin. Esimerkiksi Urho Kekkonen lähetteli aikoinaan myllykirjeitä, mutta ylipäätään juttujen kommentointi oli paljon nykyistä vähempää. Kynnys vastata jutun jälkeen olevalle kommentointipalstalle tai sähköpostin lähettäminen on paljon matalampi kuin kirjepaperin kaivaminen esiin laatikosta.

Keskustelijat korostivat, että keskustelu lehtijuttujen aiheista on hyvä asia.
Hyvänä pidettiin myös sitä, että lehtijutuista voi antaa palautetta ja keskustella myös nimettömänä. Paula Salovaara totesi, että joskus nimettömän palautteen antamismahdollisuus voi purkaa kirjoittajassa paineita, jotka ilman tätä mahdollisuutta voisivat kanavoitua esille pahemminkin, esimerkiksi tekoina.

Jotkut palautteen antajat kuitenkin menevät kirjoituksissaan liian pitkälle. Lisääntyneen palautteen ja kritiikin seassa voi olla myös suoranaisia vihakommentteja, joita ei voi missään nimessä hyväksyä. Keskustelu ja kritiikki tuleekin erottaa vihakommenteista.

Hetken pohdittiin sitä, millaisia ihmisiä vihakirjoitusten takana on, mutta asian tiimoilta jäi ilmaan ainakin minulle enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Mary Gestrin kertoi pohtineensa sitäkin, mitä pahaa olemme tehneet, että meitä vihataan. Joillekin riittää ihmisen vihaamiseen, että hän kirjoittaa tai puhuu väärää kieltä.

Itselleni nousi käydystä keskustelusta ajatus, voiko sana olla joskus liiankin vapaa?

Kaiken kaikkiaan tätäkin keskustelua oli mielenkiintoinen kuunnella. Myönnän, että en ymmärtänyt kaikkea. Suomenruotsi on minulle usein paljon vaikeampaa kuin ruotsinruotsi, koska suomalaiset puhuvat ruotsia nopeammin kuin tapaamani ruotsalaiset. Luulen kuitenkin ymmärtäneeni pääkohdat.

Juhani Seppäsen loppukaneetin ymmärsin ainakin. Siinä hän ehdotti, että keksittäisiin uusi termi sanan suomenruotsalainen tilalle. Sana kun ohjaa ajattelemaan jotain muuta kuin ”ruotsia äidinkielenään puhuvaa suomen kansalaista”. Olen vahvasti samaa mieltä.
* * *
Kuva: Paula Salovaara, Micaela Röman, Juhani Seppänen, Mary Gestrin ja Jens Berg kuuntelevat yleisön kommenttia.