Väsynyt mutta onnellinen

Urheiluselostajat aina kysyvät hengästyneeltä kilpaurheilijalta, kun hän yrittää puuskuttaen saada henkeä:
- Miltä nyt tuntuu?
Eikä minullakaan tässä oikein muuta sanottavaa ole tämän viikon jälkeen:
- Väsynyt mutta onnellinen.

Tämä oli kaiken kaikkiaan todella mukava viikko. Otan ensi vuonna ehdottomasti uusiksi, jos annetaan ja jos töiltäni ehdin.

Käymäni tilaisuudet olivat antoisia ja laittoivat ajattelemaan. Kaikissa jutuissa ei menty niin syvälle kuin olisin etukäteen toivonut, mutta viimevuotisen some-keskustelun tasoista pettymystä keskustelun pintaraapaisumaisuudesta ei tarvinnut tänä vuonna kärsiä.

Toisaalta muutamat otsikot olivat mielestäni harhaanjohtavia ja odotin etukäteen keskusteluilta jotain aivan muuta. Esimerkiksi torstain Miksi rikas aina ruikuttaa? Miksi kansa aina maksaa? Mihin unohtui oikeudenmukaisuus? –keskustelulta odotin vienen vähemmän oikeustieteellisiä näkemyksiä ja hieman enemmän puhetta reiluudesta asetelmassa rikas-köyhä.

Omalta osaltani säät suosivat tapahtumia. En pidä suorasta auringonpaisteesta muutoin kuin varhain keväällä ja sitä ei tällä viikolla todellakaan tarvinnut kärsiä. Viileys on pukeutumiskysymys ja sadettakin saatiin vain muutamaan otteeseen.

Viikon aikana olen kuullut useammankin puhujan kertovan TOP-3 listoista. Tässä oma listani tältä viikolta:

1. Erityisesti itselleni suureksi yllätykseksi tuli kirjoitettua yksi juttu myös ruotsiksi. Se on juttu, josta olen saanut eniten palautetta, ja se on ollut selkeästi positiivista. Ruotsinkielelle Porissa näyttää olevan tilausta. Juttu on myös ylivoimaisesti luetuin tämän viikon kirjoituksistani.

2. Monipuolisesta ja tiukasta viikko-ohjelmastani johtuen sain kokeilla viikon ajan miltä tuntuu tehdä töitä päivittäisen deadlinen kellottamana. Aiempien lehtijuttujen määräajan olen tiennyt kuukausia etukäteen. Sanomalehtitoimittajalla määräaika on joka päivä. Joskus juttuja tehdään kiireessä ja sännätään paikasta toiseen. Nautin kokemastani.

3. Jari Sarasvuo huikaisi minut taas, mutta hän ei suinkaan tehnyt sitä yksin. Minuun teki vaikutuksen useat muutkin puhujat. Itse asiassa kohdalleni ei sattunut yhtään todella pitkästyttävää puhujaa. Sellaisiakin olen joskus tavannut, että olen harmitellut, miksei tullut kudin mukaan. Lisäksi juontajat ovat olleet joka tilaisuudessa jossa olin loistavia. Etukäteen tiesin Nicke Lignellin ja Peter Nymanin olevan rautaisia ammattilaisia, mutta monet itselleni aiemmin tuntemattomatkin nimet jäivät mieleen, esimerkkinä Matti Apunen Luulot pois! –keskustelusta.
Mitä sitten jäi harmittamaan?

1. Maanantaina unohdin kauan, kauan siten ostamani istuinalusen Honkajoelle. Sen mukana pitämisestä oli muodostunut rakas kesäteatteritraditio. Mutta kaikella hyvällä on hintansa. Sarasvuokin mainitsi, että saadakseen itselleen jotain pyhää, pitää uhrata jotain itselleen arvokasta. Eikö muistot menneistä kesäteattereista ole juuri niitä?

2. Kellostani puuttuu ilmiselvästi yksi tunti joka sijoittuu täsmälleen kello 18.59 ja 19.00 väliin. Kun päivän viimeinen keskustelu päättyy klo 17.00, oli haastavaa ehtiä kotiin ja kirjoittaa sen jälkeen kolme juttua, jotta ehtii vielä iltamenoihinkin. Kaiketi sitä olisi voinut valita vain yhden tilaisuuden, josta kirjoittaa, mutta siihen valintaan sitä vasta aikaa olisi mennytkin. Miten voi valita kolmesta hyvästä parhaan? Tekstejä olisi kyllä kernaasti voinut hioa paljon pidempäänkin. Nyt siihen ei jäänyt aikaa.Sanan Suomi-Areenakin taisin kirjoittaa väärin, mutta olin ainakin johdonmukainen ja tein sen samoin joka kerta. Pientä viilaustakin ehti kuitenkin tekemään: tarkkaavainen, minut aiemmin tunteva lukija huomaa helposti, että en ole tämän viikon aikana kertaakaan käyttänyt kolmea pistettä.

3. Joihinkin kansalaiskojun telttoihin olisi voinut tutustua paremminkin. Ja SPR:n leirillä ja torin sairaalateltassa olisi saanut kulutettua aikaa puolikin päivää. Tapasin viikon aikana monia mielenkiintoisia ihmisiä. Usein olisi ollut kiva jäädä juttelemaan pidemmäksikin aikaa, mutta piti rientää seuraavaan mielenkiintoiseen paikkaan. Mikäli tapaamillani ihmisillä on samanlaisia tuntemuksia, minut löytää kyllä, olen uniikki.

* * *
Kuva: Paparazzi-kuvia olisi tällä viikolla saanut lukuisia, jos vai olisi ollut koko ajan kamera valmiina. Jotkut kuvattavat, kuten Joulupukki ja katusoittaja, joka soitti polkupyörällä ajettavaa pianoa, olivat niin nopeita, että kuvan ehti ottaa vain heidän selästään. Tässä kuvassa Ben Zyskowicz ja Karim Z. Yskowicz ovat kävelykadun kahvilan terassilla antamassa omia haastattelujaan.