Tasa-arvo – Pohjolan valttikortti?

Maailman tasa-arvoisimmat maat ovat viime syksynä julkaistun tilaston mukaan Islanti, Suomi, Norja, Ruotsi. Tanskakin löytyy sijalta 8.

Tässä valossa voisi tovin pohtia, kannattiko ylipäätään pohjoismaisesta tasa-arvosta puhua +26°C helteessä kaupungintalon sisäpihalla 1,25 tuntia?

Vaikka Pohjoismaat ovat tasa-arvossa edellä muita maita, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meillä olisi kaikki viimeisenpäälle kunnossa. On hyvä, että tasa-arvoasiaa pidetään esillä. Näin se ei unohdu.

Itselleni oli pienoinen pettymys, että tasa-arvosta puhuttiin lähinnä vain isyys/vanhempainloman ja palkkanäkökulmasta. Olisin odottanut, että pohjoismaisesta tasa-arvosta, joka todellakin on maailman tasoon verrattuna huippuluokkaa, olisi saanut hivenen erilaistakin otetta.

Esimerkiksi yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ei juuri kajottu, vaikka meillä naiset ovat olleet kiinni vallan kahvassa 107 vuotta. Kiinnostavaa olisi ollut myös kuulla siitä, miten Pohjoismaat voisivat hyödyntää sen, että ovat tasa-arvotilaston kärjessä. Tätäkään kysymystä ei sivuttu.

Keskustelun parasta antia oli mielestäni Akavan Sture Fjäderin ytimekkäät puheenvuorot, joissa hän nosti selkeästi esille esimerkiksi sen, että meillä Suomessa tulisi saada enemmän naisia liiketoiminnan johtopaikoille.

On totta, että naisia tapaa usein henkilöstö- ja hallintopuolella, ei niinkään tehtaan tai liikelaitoksen johtoportaassa. Naisjohtajia tarvitaan sillä on todettu, että ne liikelaitokset, joilla on naisjohtajia tekevät parempaa tulosta. Erilaisuus on valttia.

Tasa-arvoisesta palkkapolitiikasta puhuttaessa on syytä muistaa, että palkkaerot voivat syntyä kahdesta eri syystä. Palkka voi olla samasta työstä erilainen tai naiset työskentelevät eri aloilla kuin miehet. Edelliselle voidaan tehdä jotain, Fjäderin mukaan esimerkiksi analysoimalla läpinäkyvästi kriteerit, miten palkka muodostuu esimerkiksi pisteyttämällä tehtäviä vaikeustason mukaan jne.

Itse jäin pohtimaan keskustelun juontajan kommenttia siitä, että naisten kroppa ei sovi kaikille aloille. Itselleni ei yhtäkkiä tullut mieleen muita aloja, kuin miesmallin ura, johon nainen ei pystyisi. Suurin osa fyysisesti raskaista töistä tehdään nykyään koneita käyttäen niin, että on aivan sama, tekeekö työtä kuntosalilla treenaava nainen vai soffaperunamies. Tämä huomioon ottaen vanhojen asenteiden purkamisessa onkin edelleen paljon tekemistä.

Keskustelijoiksi oli ilahduttavasti saatu suomalaisvaikuttajien ohella islantilainen ja norjalainen asiantuntija. Otsikko Jämställdhet så i Norden, antoi ainakin itselleni suuremmat odotukset, mitä keskustelusta loppujen lopuksi sai irti. Tai no, en oikein luonnehtisi sitä keskusteluksi. Puhetta johtanut konsultti esitteli poikkeavan runsaasti omia näkemyksiään ja antoi vuorotellen kysymyksen kullekin panelistille. Enpä olisi koskaan uskonut näin sanovani, mutta…. joka useasti puhui asiasta aivan liian pitkään. Aitoa keskustelua syntyi yhden ainoan kerran, kun pari henkilöä pyysi kommenttipuheenvuoroa.

Yleisölle luvattiin kysymyksille aikaa lopuksi, mutta loppujen lopuksi sekin unohdettiin, kenties aikapulan vuoksi.

Henkilökohtainen hyötyni tästä keskustelusta jäi lähinnä kielikylvyn asteelle. Negatiiviselle puolelle liiallisen auringonporotuksen (aurinko paistoi suoraan ja tasa-arvoisesti niin naisille kuin miehillekin) ohella kirjataan myös kaupungintalon idyllisellä puupenkillä suttaantuneet housunpersukset.

Kuva: Malin Gustavsson, Karin S. Thorburn, Tuula Peltonen, Sture Fjäder, Carl Haglund ja Rosa Erlingsdottir kaupungintalon sisäpihalla.