Suomi-Areeena täältä tullaan!

Palasin Poriin oltuani poissa 10 vuotta. Paluun sanotaan olevan vaikeampaa kuin lähtemisen, koska poissaolon aikana moni asia muuttuu. Omalta kohdaltani voin sanoa, että kaupunki on muuttunut, edukseen.

Ensimmäinen kesä meni totutellessa. Suomi-Areenan monipuolisuus kansallistoreineen yllätti minut täysin ja totaalisesti. Mikkelissäkin oli Suomi-Areenasta kuultu, mutta ihmettelin aina, mitä porilaistutut siitä kohkaavat, kesätapahtuma muiden joukossa ja jotain tylsiä puheita. Harvoin olen ollut niin väärässä.

Tänä vuonna päätin ottaa Suomi-Areenan tosissani. Poimia rusinat pullasta mitään unohtamatta. Tutuille sanoin, että Suomi-Areena –viikolla on turhaa tulla käymään. En pidä vastaanottoa, vaan juoksen ympäri kaupunkia.

Tein oikein lukujärjestyksen. Sen tekemiseen kului aikaa pari iltaa. Niin paljon hyviä puheenaiheita ja loistavia puhujia, joita kerrankin voisi kuunnella livenä, mutta käytössä on vain rajallisesti aikaa. Harry Potterista tuttu ajansiirtokello ei ole vielä tullut markkinoille. Valitettavasti.

Vaikeita päätöksiä piti tehdä. Otetaan esimerkiksi tiistai aamupäivä: Valitsisiko naisyrittäjyyttä ja nähdä, miten yksi mies pärjää viittä naista vastaan vai käydäkö Noormarkun klubilla, joka on vielä näkemättä ja missata matkan vuoksi Sängynpetauskisa?

Lukujärjestyksestä tuli tiivis, mutta otaksuttavasti antoisa. Haasteitakin on tullut punnittua. Etukäteen pelottaa aurinko. Sateeseen voi aina varautua, mutta viime kesän muutamat tilaisuudet opettivat, että porottavaa aurinkoa voi olla mahdotonta välttää. Kuuminta oli viime kesänä Puuvillan puistossa (kuva tältä keväätä).

Siksi toivon ensi viikoksi pilvisiä päiviä, lämpöä saa olla – vaikka sylillisen verran.