Runo päiväs pittää ihmise järjis

Pori murre o kehittyny siit, ko porilainen huutaa vastatuulee toisel porilaisel ja kuultavist sanoist jää jäljel vaa tarpeelline, kertoo Elina. Heli miälest Rauma murre o viäl lyhkäsempää, ko Turu tai Pori murre. Kerra Helii harmitti ku radios maakuntalauluje puhelintoivekonsertis varsinais-suomalaine toivo hämäläiste laulu. Oli taas nii vaatimato varsinais-suamalaine, ettei voinu omaa maakuntalauluu toivoo.

Tähän tyyliin keskustelivat runoilijat Heli Laaksonen ja Elina Wallin kaupungintalon pihassa Turun kirjamessujen ohjelmapäällikkö Jenni Haukion virittäessä pohdintaa kotiseudun merkityksestä, murteista ja runoudesta. Nykyisin Rauman Lapissa asuva Heli kertoi oivallisesti, että kotiseuturakkaus merkitsee kieltä, sen alueen mentaliteettia ja maisemaa. Maiseman ei tarvitse olla realistinen vaan se voi olla tietynlainen mielenmaisema. Sellainen joka on itselle tärkeä ja joka antaa arvon kotiseudulle. Helille kotiseutu on noin sadan kilometrin laajuinen ympyrä Turun ympärillä. Elinalle kotiseutu on Pori josta hän on ollut pois korkeintaan kahden viikon ajan kerrallaan.

Keskustelu rytmittyi Jenni Haukion esittämien kysymysten hyväntuuliseen pohdiskeluun, runonäytteisiin ja runoilijoiden tuotosten sekä Turun kirjamessujen mainostamiseen. Herkullinen pohdinta kuultiin murteella puhumisen merkityksestä. Onko murteen käyttäminen brändi vai sisäinen tarve? Runoilijat olivat yhtä mieltä siitä, että lapsen kasvaminen murteen keskellä murteellisessa yhteisössä on rikkaus. Tällöin murteen kehittyminen ja sen luonteva käyttö ovat sisäsyntyistä. Murre on kuin läpinäkyvä ”klasimalja”, jossa pääasia on sisältö eikä malja sinänsä, Heli Laaksonen symboloi.

Lopuksi Jenni Haukio kysyi, että onko ihminen aina ymmärrettävä, kun käyttää murrettaan kotipaikkakunnan ulkopuolella. Heli vastasi, että ”yleensä kaikki täysjärkiset on ymmärtäny”.