Verkossa

Online-elämää

Robert Andersson
Kai Öistämö
Minna Kauppi
Krista Kiuru
Axl Smith

Moni sellainen asia, joka on totuttu hoitamaan paperilla, on siirtynyt verkkoon. Laskut maksetaan verkossa, uutiset luetaan verkossa, kirjeiden sijaan kavereille kirjoitetaan sähköposti tai chat-viesti, kouluissa verkkoympäristö on korvannut reissuvihon kodin ja koulun välisessä viestinnässä. Toimistoissa ei enää hukuta pölyttyviin papereihin, sillä työelämässä pärjäämiseen edellytys on monessa työpaikassa sähköinen osaaminen tiedonsiirrossa ja arkistoinnissa. Itsekin vietän paljon aikaa online; vapaa-ajalla tarkistelen sähköpostia ja Facebook-tiliä puhelimella, jossen ole tietokoneen ääressä. Pankkiasiat ja oikeastaan kaiken muunkin mahdollisen hoidan mielummin verkossa, kuin lähden jonottelemaan virastoihin.

Tietotekniikan kehitys ja yleistyminen on silti joissain asioissa niin sanotusti lähtenyt lapasesta. Ei verkossa toimiminen ole läheskään kaikille luontevaa ja itsestäänselvää. Meillä on itsenäistä taloutta pyörittäviä vanhuksia, joille tietokone on yhtä vieras kuin aura keskivertoteinille. Enkä nyt puhu siitä juustosta. Eikä verkossa surffaamaan ole kaikille nuoremmillekaan luontevaa. Tietoturva-asiat ja niiden epävarmuus pelottavat monia, kun virukset ja haittaohjelmat tuntuvat odottavan jokaisen klikkauksen takana. Verkossa lomakkeita täyttäessä ei voi kysyä neuvoa keneltäkään, ja mielessä kaihertaa, että lähtiköhän se nyt kuitenkaan sinne minne piti. Verkopalveluiden kehittämisessä tulisin satsata laatuun, ei määrään. Niiden tulisi ensisijaisesti olla helppokäyttöisiä ja toimintavarmoja.

Keskustelijoilla oli kuitenkin hyvin toiveikas näkemys vanhempienkin ikäpolven digitalisoitumisesta. Minna Kauppi ymmärsi Internetin mörkömäisyyden, mutta huomautti, että jos yhteiskunta olettaa online-elämää kansalaisiltaan, sen tulee myös tarjota mahdollisuudet hälventää pelkojaan ja opetella tietoverkkojen käyttöä. Krista Kiuru kertoi positiivisia esimerkkejä tapauksista, joissa verkko on saavuttanut ikäihmiset ja helpottanut käytännön elämää, kuten yhteydenpitoa ystäviin ja lottoamista. Kumpikaan ei vaadi poistumista kodin seinien sisältä. Onko online-elämä sitten vaara sosiaaliselle kanssakäymiselle? Kaikki istuvat kotona tietokoneen ääressä eivätkä tapaa ihmisiä kasvotusten. En usko, että olisin yhtään sen enempää yhteyksissä toisella puolella Suomea asuvien ystäviini, vaikka lopettaisin sähköisten viestimien käytön. Päinvastoin, ne ovat nopeita ja helppokäyttöisiä. Kirjeen kirjoittaminen käsin on ihan oma projektinsa, tarvitaan paperia ja kynä ja kirjekuoria ja postimerkki. Kuulumisten vaihto puhelimitse vaatii samanaikaista vapaa-aikaa. Tietotekniikka on siis loistava orja, mutta huono isäntä. Sen käyttäminen on joskus enemmän kuin perusteltua, mutta siitä ei saa tulla ainoa tapa kommunikoida ja hoitaa asioita.