Vallan vahtikoira vallankahvassa

Medialla on meihin valtava vaikutus. Asiansa osaava toimittaja, jolla on käytössään riittävät julkaisukanavat, voi käytännössä päättää mistä ihmiset puhuvat. Tekstin sävyllä ja pienillä vivahteilla voi muuttaa koko sisällön merkitystä. Joskus yksikin sana on merkityksellinen aikana, jolloin moni lukee loputtomasta uutisvirrasta pelkät otsikot. On valtava ero sillä, nousiko puolue x niukasti vai selvästi mielipidemittauksen suosikiksi. Jossei lasketa puolueiden julkaisemia lehtiä, melko harva media julistaa avoimesti edustavansa tiettyä kantaa. Mutta vaikkei mediatalolla olisikaan puoluetaustaa, monella toimittajalla on.

Koska en ole toimittaja, voin tuoda avoimesti puoluekantani esiin. Se ei tarkoita, että tarkistaisin näitä huomioita kirjoittaessani puolueohjelmasta, saanko olla jotain mieltä. Se ei myöskään tarkoita, että kirjoittaisin puoluekanta ainoana lähtökohtanani. Ennemmin se toimii jonkinlaisena sisäänrakennettuna suhtautumisena maailman menoon. Voisin kuvitella, että näin on niillä ihan oikeillakin toimittajilla. Puoluekanta on vain yksi osa ihmisen aatemaailmaa eikä kerro kaikkea. Sanomalehdessä työskentelevän vannoutuneen demarin on ehkä vastenmielistä kirjoittaa toisen puolueen vaalimenestyksestä, mutta alansa ammattilaisena hän tekee, tai ainakin hänen oletetaan tekevän, työnsä sillä samalla antaumuksella, jolla hän kirjoittaisi suosikkiurheilijansa menestyksestä. Mikael Pentikäinen peräänkuulutti journalisteilta rohkeutta ja uskallusta kirjoittaa kaikista aiheista. Samaa peräänkuuluttaisin itsekin, sillä eiköhän meistä jokainen halua ennemmin kuulla uutisista totuutta eikä toimittajan mielipiteiden vääristämää satua.