Uudistavaa yhteistyötä

Korkeakouluyhteistyö: pakko-, järki- vai rakkausavioliitto?

Kaija Holli
Juha Kämäri
Eeva Louhela
Raija Vahasalo
Toni Asikainen
Kirsi Sirola (juontaja)

Porissa toimivien korkeakoulujen yhteistyö on ollut viime aikoina usein tapetilla yhteiskampushankkeen tiimoilta. Korkeakoulu-uudistus nousi jo paneelin alussa esiin, sillä korkeakoulujen tekemä yhteistyö ei ole pelkästään niiden toisiaan kohtaan tuntemaa kiinnostusta. Kämäri jatkoi otsikonmukaisesti, lainaten määritteitä yksityiselämän puolelta, ja määritteli yhteistyön seurusteluvaiheeksi. Tehdään kimpassa, mutta tehdään myös erillään ja tunnustellaan, mitä kaikkea voisi tehdä yhdessä.

Järkiliitto sai panelisteilta kannatusta. Louhela määritteli ihannetilanteeksi järjestetyn järkiliiton opiskelijoiden ehdoilla. Yhteistyöhön kaivataan siis ohjausta ja opiskelijalähtöisyyttä. Valtakunnallisen korkeakoulu-uudistuksen myllerryksessä kuulostaakin perin järkevältä, ettei Porissa päätetä ihan keskenään, millä linjalla edetään. Aloituspaikkojen uudistus puhutti myös, ja keskustelussa väläyteltiin erilaisia malleja maailmalta. Itseäni ei houkuta malli, jossa kaikki halukkaat hyväksytään korkeakouluun ja valmistumaan pääsevät vain parhaat. Koko opiskeluaikana olisi siis jatkuvaa opiskelijoiden välistä kyräilyä siitä, kuka lähtee seuraavaksi. Nykyäänkään laiskuutta opinnoissa ei palkita huippuarvosanoilla ja päättötodistuksella, mutta opiskelijaa ei sentään kuumottaa pelolla opiskelupaikan menetyksestä. Luulisin, että kaikille olisi parasta, jos aloituspaikkojen määrä jotenkin korreloisi työllisyystilanteen kanssa. Toisen asteen arvosanojen käyttö sisäänpääsyperusteena korkeakouluihin ei voi olla ainoa vaihtoehto, silloinhan epäonnistuminen yksissä opinnoissa sulkisi portit jatkokoulutukseen.

Korkeakouluyhteisöä tulisi tosiaan kehittää opiskelijalähtöisesti. Kun kurssisisällöistä ja opetuksesta osataan jo kerätä palautetta kuluttajilta, eli opiskelijoilta, sama malli toimii varmasti myös suurempia kokonaisuuksia kehitettäessä.