Raha ja kehitys

Menevätkö kehitysapurahat Kankkulan kaivoon?

Sirpa Pietikäinen
Pirkko Mattila
Hiski Haukkala
Rilli Lappalainen
Janne Hopsu (juontaja)

Myönnetään ensin tosiasiat, kun keskustelijatkin ne myönsivät. Kaikista tuista, joita yhteiskunta jakaa, osa päätyy huijareiden taskuihin. Kehitysapuraha ei ole tässä suhteessa poikkeus. Tavan kaduntallaajalle ei aukene, miksi kehitysmaihin tässäkin taloustilanteessa syydetään rahaa, kun miljoonat kuitenkin päätyvät rikollisille ja johonkin aivan muuhun kuin köyhien elinolojen parantamiseen. Paneelissa nousi esiin tutkimustulos, jonka mukaan 5% kaikista maksetuista tuista päätyy vääriin taskuihin. Tämä prosenttiluku koskee siis kaikkia yhteiskunnan maksamia tukia, myös niitä Suomen sisällä maksettavia. Paitsi huijareille ja korruptioon, rajaa hujahtaa pirstaleisiin ja epäonnistumaan tuomittuihin hankkeisiin, joissa rahalla ei saavuteta oikeastaan mitään.

Miksi kehitysapua kuitenkin annetaan? Pietikäinen kutsui kehitysapurahoja globaaliksi sosiaalipolitiikaksi, jolla pyritään turvaamaan tasainen kehitys ja maailmanlaajuinen turvallisuus ja vakaus. Onhan se tunnettu tosiasia, että ihminen, jolla ei ole mitään menetettävää, on kaikkein vaarallisin. Lappalainen toi esiin sen, kuinka suomalaisella kehitysavulla on autettu miljoonia ihmisiä, jotka kuuluvat kaikkein köyhimpään väestönosaan. Media ja avustusjärjestöt järjestävät kansalaisen näkyviin kuvia nälkiintyneistä lapsista ja vastavuoroisesti hymyileviä lapsia, jotka ovat saaneet ruokaa ja mahdollisuuden koulutukseen kansainvälisen avustuksen avulla. Empaattinen ihminen ei kerrassaan voi ajatella, että kehitysmaiden auttaminen pitäisi lopettaa kokonaan. Mutta tuen perillemeno pitäisi pystyä varmistamaan huomattavasti paremmin, niin, että jokainen Suomesta kehitysapuun lähtevä euro ainakin välillisesti menisi sen nälkäisen lapsen ruokkimiseen.