Palvelukseen halutaan...

Kuulemani mukaan joskus oli sellainen aika, että jokainen suinkin työhön kykenevä käytiin hakemassa kotisohvalta töihin. Tällä hetkellä Suomessa on rapiat kolmesataa tuhatta työtöntä työikäistä, mutta työn osuus ihmisen elämässä ja sen merkitys yksilötasolla ei ole vähentynyt. Työ tai sen puuttuminen on läsnä jokaisen arkielämässä, työssäkäyvillä luonnollisesti työvuorojen tai -päivien muodossa ja niillä, joilla työtä ei ole, joko tietoisena valintana tai ikävänä piikkinä lihassa. Sillä vaikka Lauri Ihalainen ei halua mitata ihmisarvoa työllä, moni tahattomasti työttömäksi jäänyt kokee tänäkin päivänä olevansa toisen luokan kansalainen. Voisin jakaa kokemuksia omalta työttömyysajaltani, mutta merkkimäärä ei taitaisi riittää siihen.

Tällä hetkellä ylivoimaisesti yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen on mielenterveysongelmat. Lisäksi meillä on joukko eriasteisesti liikunta- ja kehitysvammaisia, jotka haluaisivat myös antaa panoksensa työmarkkinoille. Kun meillä samaan aikaan on se suurehko joukko täysin työkykyistä väkeä jonottamassa työpaikkoja, yhtälö on melkoisen haasteellinen. Raija Keränen sanoikin suoraan, että on eettisesti väärin ohjata työkokeilujen ja vastaavien avulla esimerkiksi kehitysvammainen henkilö hakemaan avoimilta työmarkkinoilta työpaikkaa ja pettymään toistuvasti, kun työkyky todetaankin riittämättömäksi niin sanotulle keskivertokansalaiselle räätälöityyn tehtävään. Sen sijaan on mahdollista tukea työnantajaa, joka työllistää vajaakuntoisia tai vaikeasti työllistyviä ja kompensoida näin työnantajan tavallista suurempaa panosta perehdytyksestä ja työnohjauksessa.

Kysymykseen siitä, onko kaikilla oikeus työhön, arkkipiispa Mäkinen vastasi kuin hiukan kierrellen, että jokaisella on oikeus tuntea itsensä tarpeelliseksi. Ajatus herätti minussa kysymyksen siitä, onko palkkatyö ainoa tapa tuntea itsensä tarpeelliseksi? Onko sosiaaliturvan varassa elävä, mutta muuten aktiivinen kansalainen jotenkin tarpeeton osa yhteiskuntaa? Vapaaehtoistyötä sentään riittää vielä tehtäväksi, ja vaikkei kaunis kiitos ja lämmin hymy käy maksuvälineenä kassalla, ehkä ne saatuaan voi taas hetken tuntea olevansa tarpeellinen.