Oma pieni partiokuplani

Myönnän eläväni ainakin osittain kuplassa. Kuplassani jokainen saa olla omanlaisensa ilman kanssakulkijoiden tuomiota, ketään ei syrjitä ulkonäön vuoksi eikä seksuaalisella suuntautumisella ole merkitystä. Valitettavasti joudun päivittäin poistumaan iloisesta, ruusunpunaisesta kuplastani ja elämään vuorovaikutuksessa muunkin maailman kanssa. Onneksi en ole kuitenkaan yksin kuplani kanssa, itse asiassa siellä on koko ajan kasvavassa määrin väkeä. Aamupäivän arvokeskustelussa Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Anna Munsterhjelm toi esiin sen, miten partiossa on aina ollut ihan ok, että joku poikkeaa niin sanotusta valtavirrasta. Meillä on semmoinen kiva kupla, jonka sisällä kaikki saavat olla omia itsejään riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistään, ulkonäöstään tai muista henkilökohtaisista ominaisuuksistaan. Valitettavasti kuplan ulkopuolella ei ole ihan samanlaista.

Luulisi, että vuonna 2016 suomalaiset kykenisivät avarakatseisuuteen ja suvaitsevaisuuteen. Ei kuitenkaa tarvitse upottautua kovinkaan syvälle sosiaaliseen mediaan löytääkseen todisteita siitä, että epäluuloisuus, viha ja pelko nousevat monilla pintaan, kun vastaan tulee jotain muuta kuin mihin on omassa elämässään tottunut. Pelostahan siinä on kyse, erilainen ja vieras pelottaa, mikä on ihan luonnollistakin. Sama vieraan pelko suojeli kaukaisia esivanhempiamme tuholta, mutta kun luolamiesajat ovat auttamatta takana, on aika tulla nykypäivään. Tulevaisuuden Suomen arvoja eivät voi olla sisäänpäinkääntyneisyys, paikallaan pysyminen ja pelko kaikkea uutta kohtaan. Toivoisin, että Suomi, tuo tasa-arvon mallimaa, tunnettaisiin avoimuudesta, suvaitsevaisuudesta, kyvystä uudistua ja siitä, että meillä jokainen saa olla oma itsensä. Jos toisen henkilökohtaiset asiat vaivaavat sinua kovasti, kannattaa katsoa peiliin ja hankkia joku muu harrastus kuin mielensäpahoittaminen.