Meillä on nyt pieni PR-haaste

Voimaa joesta - Kokemäenjoen merkitys Nakkilassa ja Porin seudulla
Petri Harjula, Olli Nummelin, Laura Puolamäki, Kirsi Sainio-Lehtimäki, Jami Jokinen

Kellekään lukutaitoiselle ja maakunnan asioista perillä pysyttelevälle ei liene epäselvää, että Kokemäenjokeen pääsi tuossa taannoin lorahtamaan vähän turhankin paljon sinne kuulumattomia ainesosia. Lienee myös selvää, että tällainen asia nousi esille, kun tarkoitus oli keskustella samaisesta joesta. Mutta puhuttiin Villilässä muustakin; tilaisuuden alkukevennyksenä kuultiin hiukan elävää musiikkia Nakkilassa käynnissä olevan, kansallisen popjazz-leirin edustajien esittämänä. Keskustelun toiseksi pääaiheeksi nousi Kokemäenjoen, tuttavallisemmin Kokkelin, tuotteistaminen maakunnan matkailuvaltiksi. Ei siis teemalla "tule tutustumaan kotimaiseen ekokatastrofiin", vaan joen tarjoamien kalastus- ja luontoelämysmahdollisuuksien hyödyntämistä silloinkin, kun valtakunnan medioita ei kiinnosta.

Kotioveltani on muutama sata metriä jokirantaan, joten en voi väittää, etteikö joki vaikuttaisi jotenkin elämääni. Kirsi Sainio-Lehtimäki luettelikin ansiokkaasti seikkoja, joiden kautta joki vaikuttaa rantakuntien asukkaiden elämään, vaikkei elanto tai harrastuskaan siihen suoranaisesti liittyisi. Uimarannat, matonpesupaikat, lenkkipolut, niitä moni kuntalainen käyttää ajattelematta, kuinka harvinainen ominaisuus kaupunkien läpi virtaava iso joki oikeastaan on. Itse päätin hilpaista olkkarin sohvalta joen rantatörmälle kirjoittamaan tätä ja nauttimaan auringosta, kun sellainen mahdollisuus kerran on olemassa. Ohi meloi juuri pieni naisporukka kajakeilla, hekin nauttimassa joen tarjoamista virkistysmahdollisuuksista.

Paneelissa Nakkilan Koskikalastajien edustaja Petri Harjula toi esiin joen heitteille jääneet mahdollisuudet vapaa-ajan kalastuksen saralla. Suomessa on osattu hyödyntää paljon pienempienkin rutakkojen kalastuspotentiaalia, mikset sitten Kokemäenjoen? Yleisö vahvisti mielipiteen: alalle olisi tulossa paikallisia yrittäjiä ja joelle turisteja kokeilemaan kalaonneaan, mikäli tällaisen toiminnan harjoittamiselle järjestyisi paremmat edellytykset. Myös joen ainutlaatuinen suistoalue lintuparatiiseineen tarjoaa mahdollisuuksia bongausretkille, mikäli joku sellaisia järjestäisi.

Koska Kokemäenjoesta ei tällä hetkellä voi puhua puhumatta nikkelivuodosta, nostetaan esiin sen positiivinen lieveilmiö. Kolme päivää sitten Facebookkiin perustettiin sivu nimellä Mun Kokemäenjoki on tärkeä. Tällä hetkellä hieman yli 1900 tykkääjää on ilmaissut, että joki on tärkeä ja siitä ollaan huolissaan. Sivun on perustanut kaksi joesta ja sen tilasta välittävää naista, Elina Fager ja Minna-Liisa Salonsaari. Jos sivu jatkaa elämäänsä vielä kohun laannuttua ja kerää yhteen esitemäistä kuvamateriaalia joen kauniista puolesta, jakaen Kokemäenjoen ainutlaatuisuutta sosiaalisen median keinoin, nuo kaksi ovat saattaneet tehdä yrittämättä joen historian onnistuneimman PR-tempauksen.