Kunnialla kuntauudistuksesta

Kokoomuksen, Sosiaalidemokraattien, Perussuomalaisten ja Keskustan eduskuntaryhmien puheenjohtajat keskustelivat kuntauudistuksesta ja sen tuomista haasteista ja vaihtoehdoista. Kunnissa tarjottavat palvelut ja niiden tarjoaja olivat ykköspuheenaiheita, eikä aivan syyttä. Kärjistäen pienten kuntien on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, tarjota laadukkaita peruspalveluita alata vanhenevalle ja harvenevalle väestölleen. Suurissa kunnissa taas palveluita tallaa raskassoutuinen ja hyvinpalkattu virkamieskoneisto, joka pyrkii ulkoistamaan ja yhtiöittämään kaiken. Mistä löytyisi kultainen keskitie palveluiden tuottamisen kirjavassa viidakossa?

Kunnat ja kuntayhtymät ovat edelleen niin keskustelijoiden kuin kansankin suosikkeja palveluiden tuottajina, mutta muut palveluntuottajat nähdään jo voimavarana ja mahdollisuutena niiden rinnalla. Ja juuri mahdollisuuksien perään huutelun kohdalla tulee mukaan toive suuremmista peruskunnista. Kokoomuksen Jan Vapaavuorta lainaten, suuremmalla kunnalla on realistiset mahdollisuudet joko olla todellinen toimija kilpailutuksen markkinoilla, tai tuottaa palvelut niin halutessaan itse. Kuitenkin vahva peruskunta mahdollistaa sen, ettei palveluntuottajan valinta ole pakon sanelemaa, vaan kunnalla on vaihtoehtoja. Perussuomalaisten Ruohonen-Lerner toi esiin myös ajatuksen työttömien osallistumisesta palveluiden tuottamiseen, esimerkiksi sosiaalisten yritysten muodossa. Ei pöllömpi ajatus, kunhan sen kehittelyssä ei päädytä kolhoosityyppiseen palkattomaan pakkotyöhön.

Entä ne pelätyt ja spekuloidut kuntien pakkoliitokset? Keskustelijoiden mielestä kuntauudistus ei voi perustua pakkoon, mutta tarkkaan määriteltyä kriteeristöä ja fiksuja kuntapäättäjiä se kaipaa. Kun kunnat saavat tiukkoja lukuja siitä, millaisia niiden pitäisi olla, kunnanvaltuustoissa ympäri Suomea luovutaan suosiolla pateettisesta oman kylän periaatteesta ja aloitetaan liitosneuvottelut naapurin kanssa, eikös aloitetakkin?