Hyvin valmistautuneena hyvään vanhuuteen

Keskiviikkona aamupäivällä kaupungintalon pihassa keskusteltiin hyvästä vanhuudesta. Tällä kertaa kuulijoita ei peloteltu huoltosuhteen
heikkenemisellä vaan keskityttiin siihen, miten ikääntyvien elämästä
saataisiin mielekkäämpää.
65 vuotta täyttäneitä ei voida pitää yhtenäisenä joukkona, päinvastoin.
Ikähaarukan alapäässä on paljon työkuntoisia ja -haluisia, ja sosiaali- ja
terveysministeri Paula Risikko mainitsikin työn parhaaksi sosiaaliturvaksi.
Jos ihminen vielä kykenee työntekoon ilman kohtuuttomia ponnistuksia, se tuo elämään sisältöä ja tunnetta siitä, että on edelleen tarpeellinen
yhteiskunnalle.
Ikähaarukan toisessa ääripäässä ovat ne, joiden päivittäisistä askareista on jo tullut jonkun muun askareita. Vanhuksia pompotellaan hoivalaitoksesta toiseen aina, kun kunto heikkenee tai hetkellisesti kohenee. Muuttoja saattaa tulla vuodessa useita, eikä tällainen rumba ainakaan edesauta kenenkään jaksamista. Suomalaisten toiveena on saada asua mahdollisimman pitkään omassa kodissa, vaikkei kunto olekkaan enää sama kuin nuorempana. Ministeri Risikon mukaan laki jo nyt takaa ennaltaehkäisevät palvelut vanhuksille. Ehkä näillä
palveluilla voidaan vähentää ikäihmisten laitoshoidossa viettämiä vuosia ja taata arvokas vanhuus jokaiselle.
Porin kaupunginvaltuutettu Helvi Walli korosti ihmisen vastuuta omasta
jaksamisestaan. Kun huolehtii lihaskunnostaan ajoissa, pysyy vanhempanakin paremmin pystyssä eikä päädy lonkkaleikkauksien ja muidan hankalien toimenpiteiden uhriksi niin helposti. Myös sosiaalisia suhteita ja harrastuksia kannattaa vaalia jo työikäisenä, jotta työuran päättyessä ei pääty myös päivien ainoa ohjelmanumero.
Keskustelussa nousi esiin myös omaisten ja muiden lähimmäisten tuki, jonka avulla jokainen ikäihminen voisi päästä liikkumaan ja viettää aikaa muutoin kuin paikoillaan tylsistyen. Haluan haastaa jokaisen tämän lukeneen viettämään edes joskus aikaa jonkun kanssa, jolle tuonkaltainen apu on korvaamatonta.