Huonojen vaihtoehtojen valikoima

Energiakeskustelua seuratessa iskee aina jotenkin toivoton olo. Jokaisessa tarjolla olevassa vaihtoehdossa tuntuu olevan hyvien puolien lisäksi myös kosolti ongelmia: kotimainen, uusiutuva, sääolosuhteista riippumaton ja saasteeton vaihtoehto taitaa vielä olla keksimättä. Tällä hetkellä Suomi ostaa noin 20 % tarvitsemastaan energiasta ulkomailta ja koska fossiilisia polttoaineita ei maaperästämme löydy, omavaraisuusaste on vain noin 36 %. Karuja lukuja jos ajatellaan tilannetta, että tuontihanat jostain syystä sulkeutuisivat tai hinnat nousisivat kestämättömälle tasolle.

Satakuntaa voisi kai pitää eräänlaisena nykytilanteen karikatyyrinä: alueella rakennetaan hitaasti mutta etenevästi uutta ydinvoimalaa, tuulivoimaloita nousee kuin sieniä sateella niin maalle kuin merellekin, uusi LNG-terminaali aloitti juuri toimintansa mutta hiilivoimala seisoo hiljaisena. Mikki Koskinen suomi poliitikkoja energiapaletin kiepauttamisesta päälaelleen aina hallituskauden vaihtuessa uuteen. Kun ei tiedä, minkä energiamuodot tuotantoa seuraavaksi tuetaan, on yritysten hankala sitoutua tekemään investointeja. Johanna Lamminen onneksi lohdutti, että kaasun käyttöön tehtävät investoinnit ovat joka tapauksessa tulevaisuudessakin kannattavia. Samaa infraa kun voidaan käyttää muun muassa biokaasulla operoitaessa. Siinä meillä onkin uusi ehdokas energiamarkkinoiden pelastajaksi. Siihen asti tekisi välillä mieli toimia kuin se kuuluisa blondi; ottaa sähkö töpselistä ja lämpö patterista.