Eurot edellä kohti uusia pettymyksiä?

Eetunaukion auringonpaisteessa käytiin torstaina keskustelua
vanhustenhuollosta. Totuttuun tapaan paikallaolijoiden keski-ikä sopi hyvin keskustelun aiheeseen, vaikka toivoisinkin näkeväni tulevaisuuden
palvelunturvaajia hieman enemmän kuulemassa aiheesta.
Tilaisuudessa puhuttiin paljon tulossa olevasta vanhuspalvelulaista, ja
järjestävänä tahona toiminut Suomen lähi- ja perushoitajien liitto Super toi vahvasti esiin oman toiveensa siitä, että lakiin kirjattaisiin minimivaatimus hoitajien määrästä. Vaikka aluehallintoviraston yksikön päällikkö Marjatta Aittolahti ei suostunut sanomaan varsinaisesti juuta eikä jaata valmisteilla olevan lain lopullisesta sisällöstä, pykälän kirjaus tuntuu olevan hoitotyötä tekeville tärkeä oljenkorsi taistelussa yhä kiristyviä tehokkuusvaatimuksia vastaan. Aittolahti toi esiin myös muutoksen virastoon tehtävissä kanteluissa. Ennen kanteluita tuli liian pienestä huoneesta tai väärään yksikköön, nykyään kannellaan hoidon huonosta laadusta ja puutteellisuudesta. Kanteluita tulee myös hoitolaitosten sisältä, kun tuskastuneet hoitajat antavat ilmi oman voimattomuutensa apua saadakseen. Ehkä pykälä hoitajamäärästä voisikin pelastaa hoitajat, jotta nämä voisivat sitten pelastaa mummoja miehineen?
Ääneen päästettiin myös Superin väistyvä puheenjohtaja yleisön joukosta. Hän esitti vetoomuksen, joka vetosi ainakin allekirjoittaneeseen. Joukossamme on vielä vanhuksia, jotka ovat taistelleet meille itsenäisen maan. Hoidetaan edes heidät kunnialla matkansa päähän ja lipsutaan vaikka sitten seuraavan sukupolven vanhuspalveluista. Ehkä tämä ajatusmalli voisikin olla helppo ensiapu; jos otetaan työn alle sotaveteraanien kunnolliset palvelut, työtä ei
tarvitse ehkä tehdä kovinkaan kauaa. Aika loppuu nimittäin kesken.