Asenne - attitude

Onko johdossa vika? Silmät auki ja fokus tulevaisuuteen?
Heikki Ailisto, Leena Mörttinen, Bruce Oreck, Jan Vapaavuori, Lenita Airisto

Promenadikeskuksen sali tuntui pullistelevan liitoksistaan jo hetki ennen paneelin alkua. Joko tulevaisuus kiinnostaa ilahduttavan suurta joukkoa tai sitten panelistien nimekkyys veti väkeä paikalle. Yhtä kaikki, parin tulkin avustuksella käytiin runsaan tunnin mittainen keskustelu, jostai ei puuttunut suuria sanoja ja huumorin pilkahduksia. Suurlähettiläs Oreck vertaili osuvasti Suomen ja Yhdysvaltojen eroja; siinä missä suomalaiset nuoret mökkeilevät perheen parissa ja hakevat suuriin päätöksiinsä emotionaalista tukea vanhemmiltaan, yhdysvaltalaisnuoret tekevät juuri päinvastoin kuin vanhemmat neuvovat. Oreck korostikin vanhempien ja isovanhempien roolia tulevaisuuden menestyjien kasvussa; kun kerran tukea toivotaan, sitä pitää myös saada. Kyse oli nimenomaan henkisestä tuesta, kannustuksesta ja henkisestä pääomasta, ei siitä, että jokaisen pitäisi saada vanhemmiltaan uudenkarhea urheiluauto ja keskustakaksion avaimet, kun täyttää 18 vuotta. Kieltämättä aika usein kuulee menestyneen ihmisen kertovan, että on aina saanut kotoaan tukea ja kannustusta. Nuoren, vielä itsestään epävarman ihmisenalun on helpompi ottaa riskejä ja haastaa itsensä kun tietää, että kotiin voi aina mennä.

Suurlähettiläs vertaili myös suomalaisten ja jenkkien asenteita melkoisen hauskalla autovertauksella. Hyvässä jenkkiautossa on iso moottori, jotta voi ajaa joko lujaa tai todella lujaa. Siinä on isot ikkunat, jotta näkee mihin on menossa. Peruutuspeiliä ei ole, koska siihen katsominen on aina menneisyyteen katsomista ja pois siitä ajasta, kun katsotaan tulevaisuuteen. Eurooppalaisissa autoissa voi olla tehokas moottori, mutta ainakin Suomessa tienvarsiin on isketty kylttejä, jotka estävät moottorin tehojen hyödyntämisen... Tarkoitus ei ollut kannustaa kaahailuun vaan haastaa tutkiskelemaan asenteita ja lakipykäliä ja sääntöjä ja tottumuksia, jotka estävät nousevia kykyjä kaahaamasta innovaationsa kanssa täysillä markkinoille. Se aika, kun automaatiota ei ollut ja töitä riitti, koska kaikki piti tehdä lihasvoimalla, on peruuttamattomasti ohi. Korkeasti koulutetulla Suomella on nyt mahdollisuus näytön paikkaan, mahdollisuus olla maailman teknologiahuippujen kovinta kärkeä. Vaikka suuryritykset menevät muualle, osaaminen jää tänne ja sen voi valjastaa uuteen käyttöön.

Valitettavasti paneelissa kuultiin myös yksi paluu suoraan kotirouvien kultakaudelle. Juontaja, Lenita Airisto, kuvaili lyhyesti teollista internettiä ja totesi lopuksi, että eihän tuosta ymmärrä mitään, paitsi miehet tietysti ymmärtävät. Tahtoisin toivottaa humoristisia heittojaan viljelevän Airiston tervetulleeksi tälle vuosituhannelle. Suomi ei ole lainkaan niin väkirikas maa, että meillä olisi varaa lokeroida ihmisten osaaminen sukupuolen mukaan. Pölyisiä asenteita pöllyyttämällä saadaan käyttöön kaikki se osaamispotentiaali, joka meillä on ja rohkeus tuoda osaaminen esiin. Mikäli aamupäivällä kuultuun on uskomista, kaikki on kiinni asenteesta. Toivotaan, ettei kuuluisa suomalainen sisu petä.