Kaupungin "jalokivi" ja "Aikuisten oikeesti"

Ke 16.7 klo 10.30-11.45
Kuntien liikuntarahojen käyttö.
Puuvillan puisto

KAUPUNGIN "JALOKIVI" JA "AIKUISTEN OIKEESTI"

Aamupäivän keskustelu kuntien liikuntarahojen käytöstä eteni niin kuin monet, monet vastaavat keskustelut ovat viime vuosina edenneet. Kaikki tahot ovat pitkälti samaa mieltä siitä, että liikkumaan pitäisi kannustaa kaikkia - vauvasta vaariin. Liikunnan harrastamista monissa palloilulajeissa pidettiin edelleen myös liian kalliina. Todettiin myös tällä kertaa liikuntajärjestö Valon puheenjohtaja Risto Niemisen suulla, että liian nuorena ei ole hyväksi vielä erikoistua yhteen lajiin.

Nuorilla panelisteilla oli heilläkin murheensa. Viedäkö Katinkuruun laatikko nuoria lenkkeiljöitä varten, voisivat sitten kuitata käyneensä kuntoilemassa. No ok, mutta eiköhän siellä niitä laatikoita ole ollut jo vuosikymmenet niin nuoria kuin aikuisiakin lenkkeilijöitä varten.

Porin upeita liikuntapaikkoja pääsi yleisölle tällä kertaa kehumaan ministeri Krista Kiuru. Jäähallit, lenkkipolut ja "sokerina" pohjalla Porin "jalokivi" keskustan uusi uimahalli tulivat kuin tykin suusta ministeriltä, niinpä niin. Tottahan ministeri puhui, ovathan nämä kehumisen arvoisia paikkoja liikunnan harjoittamiseen.

Itse olisin toivonut keskustelulta enemmän selkeitä kysymyksiä ja vastauksia. Esimerkiksi kuka kunnassa "aikuisten oikeesti" päättää kunnan liikuntarahojen käytöstä. Voidaanko tuosta vain ohittaa kuntalaisten enemmistön mielipiteet siitä mitä ja missä he haluaisivat liikuntaa harrastaa. Ministeritason tutkimukset ja gallupit osoittavat aivan muuta, mihin Porissa ollaan liikuntapaikkarakentamisessa panostettu.

Mielenkiintoista olisi ollut kuulla miten "asiantuntijat" päättävät kunnissa isoja kustannuksia vaativista projekteista. Esimerkiksi miten Porissa "asiantuntijat" päätyivät korjaamaan stadionin yhtä lajia ja yhtä viikonloppua varten ja unohtamaan jälleen kerran ympärivuotisessa käytössä olevan yli 30 lajin urheilutalon päivittämisen ajan tasalle.

Aamupäivän positiivisemmasta viestistä vastasi Harri Syväsalmi opetus- ja kulttuuriministeriöstä kertoessaan, että liikuntaan on mahdollista tulevaisuudessa saada valtiovallalta lisärahoitusta. Tärkeäksi Syväsalmi näki myös panostuksen liikuntaan joilla on vaikutus sairauksien ennalta ehkäisyssä.