Viinistä veisuuseen

Yhteislaulun tahdissa yhdessä hengittäminen on kulttuurista yhteisöllisyyttä ehkä parhaimmillaan. Viinin lämpövaikutusta ei Raatihuoneen tiistaisessa virsi- ja viini-illassa olisi tarvittu, mutta kurkun kostukkeena ja äänen vahvistajana se toimi erinomaisesti. Toistasataa virsisäkeistöä laulettiin ilman säestystä. Vain tasa-arvoiset ihmisäänet sulosoinnussa keskenään.

Veisuu kristillisenä traditiona tuo luterilaisuuden iholle. Luterilaisuus on yhteiskuntamme kulttuurinen pohja, jonka päälle monimuotoisuus ja yksilöllisyys ovat rakentuneet sukupolvien saatossa. Monet ovat laulaneet virsiä, etsineet niistä lohtua tai kokeneet pitkäveteisiksi. Näitä virsiseuroja ei onneksi puheilla pilattu. Yksilöllisillä ja perustelluilla toiveilla valittujen virsien sanat löytyivät virsikirjasta tai mobiilisti kännykästä.

Juontaja Jaakko Heinimäki nosti naiset tilaisuuden helmiksi, koska tarjolla olleet viinit olivat Pyhän Helenan mukaan nimettyjä. Tällä kuulemma kompensoitiin keskipäivän suuresta uskontokeskustelusta puuttuneita naispanelisteja.

Ensi vuonna kirkon työntekijät (jollainen itsekin olen) voisivat jättää virkapaidat kotiin. Veisuussa todella tuntui yhteinen syke, eikä sen vahvistamiseksi olisi tarvittu yhtään pantapaitaa. Vain yksilöt yhdessä perinteen äärellä. Ilman työrooleja, ilman statussymboleita.

Löytyi sellainenkin virsi, jonka sävelen kanssa jouduttiin hapuilemaan. Bachin melodia oli vaikea ja vieras. Mielestäni tämä toi tilaisuuteen kaivatun ja sopivan särmän. Kaikki ei ole hallinnassa, kaikkea emme osaa. Ensi vuodeksi tämäkin on opeteltu.

Maa on niin kaunis.


ti 14.7.2015 klo 21-22.30 Viini- ja virsi-ilta
Raatihuone