Rätei ja lumpui

Miten kauniita vaatteita ja ihmisen näköisiä malleja! Mikä tunnelma ja tekemisen onni! Aurinko helli täydellä terällään sekä runsasta yleisöä että muotinäytöksen tekijöitä Porin torin Satakieli-lavalla keskiviikkona iltapäivällä.

Satakielen iloinen viserrys olisi varmasti kuulunut, elleivät kesämusiikki ja aplodit olisi sitä peittäneet. Satakielikin riemuitsi kierrätyksen, uusiokäytön, luovan käytön ja tekstiilitaiteen puolesta.

Satakunnan Martat olivat keränneet upean kattauksen satakuntalaista ja kotimaista kierrätysvaatemuotia. Kyse ei kuitenkaan ole vain vaatteista ja asusteista. Laajemmin ajateltuna vanhaa ja jo hyväksi todettua tuotetta tai palvelua ei ole mitään syytä heittää romukoppaan esimerkiksi muutaman euron kalliimpien kulujen vuoksi. Niin yksityisissä kuin julkisissa hankinnoissa vastuullisuus on äärimmäisen tärkeä valintaperuste. Hiukan kalliimpi voi olla edullisempi pitkässä juoksussa. Sanotaanhan sitä niinkin, että raha on vain väline.

Vakavien asioiden äärellä tarvitaan vastapainoksi myös viihdettä. Sitä saatiin torilla, eikä vähiten monen mallin upeasta debyytistä catwalkilla. Ja vielä tarkennukseksi, minun mielestäni kierrätys on vakava asia.


kierrätysmuotinäytös "Rätei ja Lumpui"
Marttojen Garderobi - keskustelun jatkotilaisuus
Porin torilla ke 15.7.2015 klo 16-16.30