SOSIALIDEMOKRATIAN SAATTOHOITOA

Rorstaina Purje-lavalla oli demarivetoinen keskustelu aiheesta :'jos SDP perustettaisiin nyt, mikä olisi sen tärkein tehtävä?' Kekustelijoina oli puolueen terävin kärki - Antti Rinne, Tarja Filatov, Krista Kiuru ja puoluesihteeri Reijo Paananen.
Oli oikeastaan odotettua, mutta silti järkyttävää, että nämä puoluemiehet ja -naiset toistivat aivan samoja fraaseja, joita Suomen kansa on kuullut 110 v ajan. Kansan kahtiajakautuminen, solidaarisuus, oikeudenmukaisuus,tasa-arvo, niiden ihmisten asioiden ajaminen, jotka eivät muuten saa ääntään kuuluviin ja niin edelleen.
Peruskysymys sosialidemokratiassa on, että puolueväki todella uskoo ihanteisiinsa. Heidän mottona on, että kun sääty-yhteiskunnassa yläluokka päätti asioista, uudessa uljaassa sdp-liikkeessä 'kansa päättää'. Tämä totuus on mennyt läpi kuin veitsi voihin, mutta se on silti falski. Ennen maata johtivat 'herrat', nyt 'ylitoverit'. Tämä ei ole pienen ihmisen edun mukaista, koska nämä uudet herrat tietävät parhaiten, paljonko sinulla saa olla rahaa, paljonko saat tehdä työtä, miten sinun pitää ajatella. Siis, kaikki tämä on kaikkea muuta kuin yksilönvapautta. Ei yhteiskunnan - siis poliittisten päättäjien - tarvitse kaikkea tietää!
Ns hyvinvointivaltiota on koetettu ylläpitää maailman ankarimmalla verotuksella. Tämä ei ole aikoihin toiminut - nyt se toimii vain velanotolla!
Kukaan keskustelijoista ei maininnut vuodoista, yhteisessä säkissämme: ulkomaalaisten ilmainen opiskelu, kehitysavun - ml Venäjä - järjettömyydet.
SDP on ollut ja tulee olemaan holhoojapuolue. Siksi kepeät mullat sille.