´raiskattu tyttö saa AINA elinkautisen´

Otsikon poimin yleisökysymyksen esittäjältä ´ovatko rangaistukset liian lieviä´ paneelissa. Kyllä kansa tietää, sanoisi joku.

Ensimmäinen kysymys panelisteille oli juurikin tuo paneelin nimi. Vastaukset olivat 1 kerran kyllä, 1 kerran kyllä ja ei ja 3 kertaa ei. Kysymyshän tietysti oli hyvin yleisellä tasolla, mutta ei vastaukset kyllä minua ihmetytti.

Rangaistuksista ja rangaistusten kovuuksista on puhuttu jo pitkään, mutta kiistaton fakta on, että viime aikojen ulkomaalaistaustaisten seksuaali-ja väkivaltarikokset ovat tuoneet rangaistus-keskustelun koko kansan puheisiin. Tapanilan joukkoraiskaustakin viitattiin keskustelijoiden toimesta useasti. Miksi suomalaiselle pitää aina tapahtua jotain pahaa, ennenkuin siihen kiinnitetään tosissaan huomiota? Raiskauksiahan tekee myös kantasuomalaiset!

Konkreettisia parannusehdotuksia nykytilaan oikeasti tuli ja tästä olen iloinen. ´Rikollisen ensikertalaisuus syyniin´, ´ei voi olla ensikertalainen samasta rikoksesta 3 vuoden välein!´ Olen täysin samaa mieltä, tuohan on loogisesti ajateltuna sula mahdottomuus. :) ´Ehdollisiin tuomioihin pieni osa ehdotonta´, ´vapaudenriisto pysäyttää ihmisen ajattelemaan tekojaan´, aivan; ehdollinen tuomio on vain varoitus! ´Jenkkien tapaan julkinen pedofiili-rekisteri´. Huhtasaaren ehdotus, joka ei saanut muilta kannatusta, minulta kylläkin!

Oikeustajusta puhuttiin paljon. Oikeustaju ei todellakaan kohtaa suurta massaa ja tähän pitää eduskuntamme puuttua asap. Paneelissa heitettiin ilmoille, että kansa ottaa oikeuden omiin käsiinsä jos tuomiot eivät kohtaa kansan oikeustajua. Tälle väitteelle ei ole mitään pohjaa.

Yksi asia joka oikeustaju-keskustelussa loisti poissaolollaan oli kansalaisten yleinen asennoituminen lakiin ja säädöksiin mikäli raiskausrikollinen ei saa kunnon tuomiota. Itse näen tässä uhkakuvan. Mikäli oikeusvaltiomme järjestelmä piirtyy kansalaisten silmiin yhdentekevänä niin mitä väliä on sitten noudattaa ensimmäistäkään lakia? Tämä on huolestuttava ajatus, koska laithan ovat meidän kaikkien turvaksi säädetty.

Nyt on aika laittaa rattaat pyörimään ja tiukentaa rangaistuksia!! Itse koen hyvänä asiana, ettei vasemmistoliitto ole hallituksessa näitä asioita päättämässä, ainakin mikäli Li Andersson edusti vasemmistoliiton yhteistä linjaa. Hän mielestäni vastakkainasetteli yhteiskuntapolitiikan (puhui kyllä viisaasti yhteiskuntamme roolista rikosten ennalta ehkäisyssä) ja oikeuspolitiikan. Miksi ihmeessä ei näitä molempia voi hoitaa samaan aikaan kuntoon?!!