Voiko Suomi-Areena muuttaa mielipiteitä?

Suomi-Areenalla käydään lukuisia poliittisia väittelyitä. Tarkoituksena on herättää keskustelua, verkostoitua ja vaikuttaa mielipiteisiin. Tyypillistä kuitenkin taitaa olla se, että ihmiset ovat muodostaneet jo valmiiksi kantansa ja käsityksensä ja hakevat keskusteluista tukea jo olemassaoleville mielipiteilleen.
Päätän testata itseäni lähtemällä vihreiden tunnille Porin raatihuoneen puistoon. Jokaiselle puolueelle on varattu oma tuntinsa, jolloin puolueet voivat kertoa omista tavoitteistaan. Olen lähtökohdiltani ehdottoman puolueellinen arvioimaan vihreitä. Olen valinnut puolueeni jo kolmekymmentä vuotta sitten enkä ole koskaan harkinnut puolueen vaihtoa.. Lisäksi olen vihreiden puoluevaltuuskunnan jäsen ja ollut omalta osaltani vaikuttamassa puolueen linjauksiin.
Järkeni kuitenkin ohjaa minua ajattelemaan, että yhdelläkään puolueella ei ole totuutta hallussaan. Jokaisen puolueen linjauksissa on kritisoitavaa. Päätän siis lähteä kuuntelemaan sanottua hyvin kriittisesti ja nostaa esiin epäkohtia.
Tilaisuus alkaa puolueen puheenjohtajan Ville Niinistön puheella. Niinistö kävelee hymyillen pitkän lavan läpi puhujapönttöön ja yleisö taputtaa. Niinistö aloittaa puheensa kertomalla vihreiden nousseesta kannatuksesta. Jotkut ovat meitä tainneet äänestää täällä Porissakin, jatkaa Niinistö. Hurraan innoissani, mutta muistutan itseäni kriittisestä asenteesta.
Niinistö kritisoi hallituksen linjaa kuten oppositiopuolueen puheenjohtajan kuuluukin. Hän arvostelee koulutusleikkauksia, leikkauksia, jotka kohdistuvat naisvaltaisiin aloihin kuten opetustyöhön, lapsiperheisiin, pienituloisiin ja eläkeläisiin. Hän paheksuu ympäristönsuojeluun kohdistuvia supistuksia. Puhdas luonto on Suomen suurin resurssi, sanoo Niinistö. Yleisö hurraa, tunnen olevani herätyskokouksessa. Niinistö kertoo työn puolustamisesta, vihreiden julistamista viidestä teesistä pienyrittäjien aseman parantamiseksi sekä ydinvoiman uhkatekijöistä.
Olen innoissani, nämä ovat juuri niitä minun mielestäni tärkeitä asioita.
Seuraavaksi lavalle nousee kritisoituun ryhmään, Helsingin kalliolaisiin kuuluva, kansanedustaja Emma Kari. Hän puhuu tunteisiin vetoavasti merestä. Hän kertoo kuinka nuorena opiskelijana käveli poikaystävänsä kanssa meren jäällä. Joudummeko me kertomaan tuleville lapsenlapsilleen miltä tuntuu, kun meri on jäässä, kysyy Kari. Ihmiset pyyhkivät silmiään. Itse pidän enemmän faktaan kuin tunteisiin perustuvasta tyylistä, mutta ei käy kieltäminen, tästä löytyy kyllä molempia.

Viimeisenä lavalle nousee europarlamentaarikko Heidi Hautala. Tiedän, että nyt kriittistä mieltäni koetellaan, Hautala on yksi poliittisista esikuvistani. Hän paheksuu kehitysyhteistyön leikkauksia ja sanoo, että jos haluamme, että ihmiset eivät joudu lähtemään kotoaan, emme voi leikata kehitysavusta. Globaalista vastuusta ei voi vetäytyä ilman seurauksia, Hautala jatkaa.
Olen myyty. Uskoni ei ole horjunut, olen edelleen umpivihreä. Suomi-Areenan kriittiset puheenvuorot eivät ole muuttaneet mielipiteitäni. Sen sijaan ne ovat avartaneet käsityksiäni siitä, mitä muut ajattelevat maailmasta. Sen vuoksi ne ovat olleet niin mielenkiintoisia.