Usko euroon on tallella

Europarlamentaarikkojen vastauksia Tuomas Enbusken tiukkaan haastatteluun oli mahdollista kuulla kauppakeskus IsoKarhuun rakennetulta lavalta. Mieleenpainuvin muistutus tilaisuudessa oli Euroopan komission varapuheenjohtaja Olli Rehnin lausuma: ”Kun Euroopalla menee hyvin, niin Suomella menee hyvin.” Rehnin mukaan puheet euron hajoamisesta ovat väistyneet. Yleisöltä euro sai täyden kannatuksen juontajan kysyessä yleisön mielipidettä, kädet ja yleisölle jaetut euroliput nousivat ilmaan kannatuksen merkiksi.

Äänestysprosentti europarlamenttivaaleissa on pysynyt alhaisena. Valitut parlamentin jäsenet tuntuvat vaalien jälkeen katoavan Brysselin hälinään eikä heistä enää juurikaan kuule. Vain harvat suomalaiset osaavat luetella Suomen euroedustajat. Miksi ihmeessä tiedotusvälineet eivät kerro heidän tekemisistään enempää? Äänestysaktiivisuutta ei taatusti lisää kaukaiseksi ja etäiseksi koettu työ. Kun edustajien työstä ei kerrota, saattaa mieleen helposti herätä ajatus tekevätkö suomalaiset siellä oikeasti mitään. Tärkeät saavutukset ja ahkera uurastus jää suurelta yleisöltä tietämättä.

Mistä asioista europarlamentissa oikeastaan päätetään ja mistä voitaisiin päättää? Voisiko esimerkiksi EU:n jäsenvaltioiden minimipalkat olla samoja tai sosiaalietuudet toisiaan vastaavia? Euroopan parlamentin jäsenen Anneli Jäätteenmäen mukaan tämä merkitsisi huomattavaa sosiaaliturvan alennusta Suomessa. Ei siis kovin houkutteleva ajatus.