Syrjäyttääkö koulu lapsia?

Lasten ja nuorten syrjäytymisestä keskusteltiin Kehitysvammaliiton järjestämässä tilaisuudessa Syrjäytymisen ABC, kauppakeskus BePopissa. Tärkeäksi keskusteluaiheeksi nousi kysymys siitä voiko koulu syrjäyttää lapsia. Dosentti Matti Rimpelä uudistaisi koulua lisäämällä alakouluun perhetyöntekijöitä ja yläkouluun koulunkäyntiohjaajien sijaan nuorisotyöntekijöitä. Heidän avullaan yhteistyö koulun ja perheen välillä olisi Rimpelän mukaan helpompaa.
Oppimisvaikeudet ovat yksi syy miksi kaikki oppilaat eivät sopeudu kouluun. Jos jatkuva koulusta saatu palaute on negatiivista, alkaa koulunkäynti tuntua vastenmieliseltä ja oppilas alkaa toteuttamaan häneen kohdistettuja oletuksia eli käyttäytymään huonosti. Erityisasiantuntija Erja Pietiläinen on sitä mieltä, että jokaisella lapsella on vahvuuksia ja koulussa pitäisi korostaa niitä, ei epäonnistumisia.
Matti Rimpelä korosti riittävän aikaista tukea ja kertoi esimerkin Imatralta, jossa neuvolatoimintaan palkattiin kuusi perhetyöntekijää. Kahden vuoden sisällä tämä alkoi näkyä lastensuojelussa ja ennaltaehkäisevän toiminnan myötä vältyttiin rankemmilta toimenpiteiltä.
BePopissa yleisön joukossa istui paljon opettajia kuuntelemassa neuvoja, jotka kieltämättä kuulostivat varteenotettavilta. Koulun arjessa erilaisuuden kunnioittaminen ei ole aina helppoa ja esimerkiksi ylivilkas oppilas saa helposti kohtuuttomasti negatiivista palautetta. Keskustelu oli tarpeellinen ja antoi mietittävää ainakin koulutöistä taukoa pitäville opettajille.