Onko armo kaikkien oikeus?

Jumala armahtaa – yhteiskunta ei! oli aiheena Suomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestämässä keskustelutilaisuudessa Raatihuoneen puistossa.

Kirkon perusajatus armosta tarkoittaa sitä, että ihminen on arvokas omana itsenään, eikä ihmisen arvo johdu siitä millainen hän on tai mitä hän on tehnyt. Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten moni uskoi, että esimerkiksi vammaisuus on seurausta ihmisen synneistä, muistutti maakuntajohtaja Pertti Rajala. Tämä vaikutti varmasti myös käsitykseen siitä miten ihmisiä pitää auttaa ja tukea.

Ajatus tuntuu ensi kuulemalta osalta menneisyyttä, jolla ei ole mitään tekemistä nykypäivän kanssa. Toisaalta, tämän hetkisessä keskustelussa voimme nähdä merkkejä samasta. Ihmisen ihonväri, kansalaisuus, sukupuolinen suuntautuminen jopa köyhyys voi merkitä asioita, jotka antavat oikeuden paheksuntaan ja välinpitämättömyyteen. Itse toivoisin kirkon korostavan rooliaan heikompien puolustajana ja tekevän selkeän pesäeron syrjintään.