Toimittajien asenteet puolueettomuuden esteenä

Sanni Grahn-Laasonen, Maria Tolppanen ja Mikael Pentikäinen keskustelemassa median riippumattomuudesta.

Tiedotusvälineiden riippumattomuus nousee silloin tällöin keskusteluun. Verkkouutisten teettämän kyselyn mukaan 60 % vastaajista piti mediaa melko riippumattomana, vajaa ¼ ei kovin riippumattomana. Mielenkiintoinen jatkokysymys oli, mistä media on riippuvainen. Tiedotusvälineitä pidettiin kyselyssä riippuvaisimpina rahoittajistaan, mutta paneelikeskustelussa nousi esille niiden riippuvuus toimittajien poliittisista näkemyksistä.

Neutraali media, pelkkää utopiaa? Ex-toimittajat arvioivat -keskustelussa panelistit Sanni Grahn-Laasonen, Maria Tolppanen ja Mikael Pentikäinen kävivät Alberto Claramunt ja Heikki Vento juontajinaan keskustelua mm. viestinten asemasta neljäntenä valtiomahtina, ”vallan vahtikoirana”. Mikael Pentikäisen mielestä tiedotusvälineet kohtelisivat hallitusta hieman myönteisemmin kuin oppositiota. Ministeri Sanni Grahn-Laasonen totesi, ettei media ole vallan sylikoira, vaan hän on havainnut toimittajien jättävän opposition edustajille esittämättä hankalat lisäkysymykset. Toimittajanuransa aikana hän oli pykinyt häivyttämään poliittisen taustansa. Toimittajien asenteellisuuden vuoksi Grahn-Laasonen piti moniarvoista mediaa tärkeänä asiana ja korosti medialukutaitoa.

Perussuomalaisten joutuminen median ”hampaisiin” johtuu Pentikäisen mukaan heidän arvomaailmansa poikkeamisesta toimittajien arvomaailmasta http://www.suomenperusta.fi/wp-content/uploads/2015/06/Punavihre%C3%A4-kupla-pdf.pdf. Kun joitakin vuosia sitten tehtiin median puolueellisuutta mitannut kyselytutkimus, ilmoitti suurin osa sitoumuksensa paljastaneista toimittajista kannattavansa Vihreitä tai Kokoomusta; Perussuomalaisia kannatettiin vähiten http://yle.fi/uutiset/sunnuntaisuomalainen_vihreat_toimittajien_suosikkipuolue/6225996.

Ensimmäinen yleisökysymyksen esittäjä tahtoi tietää, ovatko toimittajat taipuvaisia noudattamaan aatteellisia muotivirtauksia, joista hän mainitsi 1970-luvun vasemmistolaisuuden ja 1990-luvun vihreyden. Asia voi olla näin, sillä esimerkiksi osa vasemmistovuosina kiihkeän vasemmistolaisista toimittajista on nykyään kallellaan oikealle.

Maria Tolppanen esitti huomion, että oikeistolaisesti suuntautunutta tiedotusvälinettä on pidetty puolueettomana, kun taas vasemmistolaista puolueellisesti värittyneenä. Kyselyissä puolueettomina pidetyt viestimet miellettiin nimittäin oikeistolaisiksi, puolueelliseksi katsottu Yle taas vasemmistolaiseksi.

Tiedotusvälineiden lempeä suhtautuminen vallanpitäjiin poiki yleisökysymyksen toimittajien koulutuksesta. Pentikäinen totesi koulutuksen parantuneen, mutta harmitteli, ettei toimituksen kulttuuri enää ehdi tarttua toimittajaopiskelijoihin. Tolppasen mielestä median asema vallan vahti- tai sylikoirana ei riipu koulutuksesta. Hän syyttää säästöjä ja kiirettä, jotka ovat johtaneet erikoistoimittajien määrän vähentämiseen. Nykyään vallanpitäjien toimien tarkkailua tärkeämpää on tuottaa jatkuvasti sisältöä eri formaatteihin sen tarkemmin asioihin perehtymättä. Muiden panelistien tavoin työssäoppimista ja asiantuntemusta painotti myös ministeri Grahn-Laasonen.

Puoluelehtien häviäminen on luonut kuvitelman puolueettomista lehdistä. Pohjoismaissa jäljelle on jäänyt virallisesti puolueettomia lehtiä; Keski-Euroopassa lehdet ilmoittavat avoimesti puoluekantansa. Toimittajien omat näkemykset asettavat silti meilläkin jonkinlaisen esteen puolueettomuudelle. Vaikka esimerkiksi kunnallisvaaleihin ehdolle asettuva toimittaja jäävättäisiinkin kunnallispolitiikkaa koskevista aiheista, kuten Pentikäinen kertoi päätoimittajana tehneensä, vaikuttavat poliittiset mielipiteet paljon laajemmin uutisointiin. Jo uutisaiheen ja haastateltavien valinta näkökulmasta puhumattakaan ovat toimittajan subjektiivisia valintoja.